keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Tukholman Design messut 2019


Terrakotta, ruskean sävyt, pastellit. Pyöreä, ovaali, kaaret
pehmeys. Sametti ja nahka. Marmori.
Siinä se on. Minun kiteytykseni tämän vuoden design-tuulista Tukholman sisustus-messuilta. 



  Tukholman Design viikon messut ovat kevään juttu meille sisustusintoisille. Siellä näyttäytyy missä mennään, mitkä värit, muodot ja tyyli ovat trendin harjalla.

Itse suhtaudun trendeihin ja niiden vaihteluun yhdellä tavalla: vapauttavasti. Ne on tärkeää tietää, mutta mitä enemmän tätä työtä tekee ja seuraa, nousee valintoihin ajattomuus. Ja niinhän trendien kiertokulussakin ajattomuuksia nousee välillä enemmän välillä vähemmän esille. Ammattitaitomme ylläpitoon kuuluu materiaalien ja värien yhdistelemisen taito. kerrostumien yhdisteleminen on myös sitä vaadittavaa taitoa jolla saadaan hyvää oloa ja tunnelmaa tiloihin.
 
On siis osattava tehdä valintoja. Sitä se elämä on muutenkin. Valintoja.


 
 
Minulle käy ainakin niin, arvostan yhä enemmän ajattomuutta. Nyt ajan henki ja valikoiman skaalan laajuus salliikin sen. 

Ehkä aiheutan pettymyksen, mutta etenkään kotien kalusteiden päivityksiä ei kyllä tehdä joka vuosi. Harvemmin suunnittelijankaan kotona. Ei edes joka viides vuosi. Eikä edes joka kymmenes. Noloa myöntää, mutta kyllä alan ammattilaisellakin saattaa olla omassa kodissaan kaksikymmentäkin vuotta samoja ratkaisuja. Se on oikeastaan suomalaisissa kodeissa kaluste- ja pintaratkaisuissa yllättävänkin tyypillistä. Jos kalsuteiden ja materiaalien kunto vain kestää. Remonttiin ryhdytään vasta kun paikat hajoaa.  

Yhdistellään nyt siis vain rohkeasti uutta vanhojen valintojen joukkoon. Yhdistellään värejä ja luodaan kerroksellisuutta, joka pelaa. Nyt sisustuksessa saa olla rohkeutta, persoonaa ja eri näköisyyttä. Ei ole yhtä ainoaa linjausta.   
   

Nyt ei ole mitään yhtä ja ainoaa puumateriaali-valintaa, joka olisi ainoastaanIN tai että jokin olisi täysin out. Uutta kalustemateriaaleissa on nyt tumma puu, mutta sen rinnalla on yhtä lailla vaaleaa ja tammisen pehmeääkin sävyä. Mikään ei ole nyt täysin poissuljettua. No jaa, kirsikka ;).



Peilit ovat nyt kaarevia. Kalusteiden muotokieli on nyt pehmennettyä pyöreää, kaaria ja ovaaleja muotoja. Kovat neliskanttisuudet ovat korkeintaan pienemmissä kalusteissa hentoina rajauksina, kuten pienissä metallirunkoisissa sohvapöydissä. 
 
Rottinki. Se se on yksi oma suosikki ollut aina, on se sitten muotia tai ei. Nyt tätä rottinki-materiaalia näkyy paljon. Se on hyvä valinta. Rottinki kestää aikaa.

 
 
Värimaailmoina silkka mustavalkoisuus ja harmaa on nyt sellaisinaan väistynyt. Kokonaisuutta pehmennetään nyt pastellisin sävyin ja luonnosta saaduin materiaalein ja värimaailmoin. 


Heinät ja oksat ovat nyt parasta kukkasomisteissa. Luonnosta poimitut oksan karahkat, kaislat ja heinät (kyllä, juuri ne kovasti roskaavat!) ovat nyt parasta mitä kauniissa savisessa ruukussa voi olla. 



Käynti messuilla saa aina inspiroitumaan. 
ps. Terrakotta ja sen eri sävyt vie nyt voiton. Onko sinullajäänyt 90-luvun terrakotta-laatoitukset päivittämättä? Nyt voit huokaista. Tai siis minä voin. Suutarillahan ei välttämättä ole itsellään kenkiä.
Jepsis. Niin se vaan menee. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Tarinaa Kirjokiven Kartanolta

Unelmapaikka
 
Se oli juhlahetki, kun koulussa opettaja luki keväällä listan "kesäskiin" pääsevistä. Vuosien myötä näille kesäleireille oli ruuhkaa jonoksi asti. Itkuiltakaan ei vältytty, jos nimi ei ollut päässeiden listalla. Keväällä saatavan todistuksen numeroiden jännittäminen jäi täysin toiseksi. Meille yksinhuoltaja-äidin tyttärille pääsy oli melkolailla varmaa. Tuo saattoi olla jollekin häpeä, mutta meille se oli ylpeys ja mieluinen itsestäänselvyys.
   
Kesäskille mentiin junalla, silloisella lättähatulla. Tarina kertoo että Rudolf Elfving oli vuorineuvos, joka kertoman mukaan osti maata sen verran, että sai myös juuri oikealla kohdalla pysähtyvän juna-aseman omia bisneksiään ajatellen tämän alueen yhteyteen. Tai no, asemarakennus oli rakennettu hivenen väärään kohtaan, mutta Rudolf määräsi veturinkuljettajaa peruuttamaan ja ajamaan eteenpäin useitakin kertoja vaikka edestakaisin, kunnes oikea vaunu oli juuri oikealla kohdalla. 
 
Kirjokiven Kartanon osoite on saanut tietenkin rakennuttajansa mukaan: Rudolf Elvingin tie 109. Vuohijärvi. Nykyään alue kuuluu Kouvolaan.

Käydessäni tammikuussa Kirjokivessä, kartanon emäntä "Mutteri" kertoi yksityiskohtia, miltä alueella on näyttänyt silloin, kun uudet omistajat ovat tämän kartanovanhuksen hoiviinsa lunastaneet. Silloin pihalla oli vielä kaupungin omistuksen ajoilta puurakenteiset huussit ja käsienpesupaikka. Jonotus käsienpesuun ennen ruokailua oli pakollinen rituaali.
ENNEN. Käsienpesupaikka. Huh, kuinka tämän käsienpesupaikan saippuan tuoksu muistuikin vahvasti mieleen! Kuva: Nina Munne.
  Loppukesän leireillä saattoi olla ohjelmassa myös mustikan poimintaa. Jokaisen leiriläisen piti poimia jogurttimukillinen mustikoita. Minä en muuten koskaan saanut mustikkakippoani täyteen, vaan nehän tuli syötyä saman tien. Miten sellaisen jogurttipurkin pohja saattoikaan peittyä niin hitaasti? Isosiskoni oli tunnollisempi poimija, joten hän auttoi tietysti pikkusiskoaan. Lasten poimimista mustikoista keittiön tädit valmistivat iltapalaksi mustikkapiirakkaa. 

Ystävyyksiä, kaveruuksia ja ihastumisiakin syntyi tiuhaan. Huussin seinillä sinkoilivat opettavaiset kuvat, rivoudet, kauniit rakkausrunot ja nimet Amorin nuolineen sulassa sekasotkussa. Jokusen runon muistan vieläkin, mutta ne eivät kyllä ole julkaisukelpoisia!

Diskoilloissa soi Juice ja Marilynin jumpperit. Musiikin soidessa vaihtui pikkulappusia. Ne olivat silloisia tekstareita, eli ihastumisille sujautettavia kirjeenpoikasia, joihin rohkeimmat olivat uskaltaneet raapustaneet tykkäysilmoituksensa. Silloin muuten osattiin jo tehdä hymiöitä;).  
 
Kesäsiirtolassa nukuttiin teräsrunkoisissa kerrossängyissä. Alapedillä punkkaansa pitäneet saivat mahdollisuuden raaputella ylemmän sängyn pohjaan puumerkkinsä tai lempirunonsa. Suuret salit oli jaettu tyttöjen ja poikien puoliin. Näkymä oli silloin melkolailla rujompaa kerrossänkyineen kuin nyt.
Aika tyypillistä "kesäski"-tunnelmaa: villiä mutta hauskaa. Taustalla näkyy suuren salin meininki ja teräksiset kerrossängyt, kaakeliuuni ja seinien valkoiset värit. kuva: M.Kytönen.


Kirjokiven kartanon alue ja tilat ovat jääneet polkuineen ja tuoksuineen mieleen. Edelleenkin, tai juurikin siitä syystä, kun ikää tulee, aika kultaa muistot. Ne aurinkoisimmat nousevat varsinkin pintaan. Edes sadekelejä ei nyt kukaan lapsuudestaan muista. Kirjokivessä ei sadekaan koskaan haitannut, eihän? Ei.Silloin pelattiin coronaa.

Ei ole enää lättähattuja olemassa, mutta paikka on olemassa.
Joko luit tarinaa Kirjokiven Kartanosta juhlapaikkana? Täältä pääset sisustuksellisiin sisätilan tunnelmiin.

Tämän päivän Kirjokiven Kartanoon voit tutustua täältä.

Juhlatilana Kirjokiven Kartano


Joskus on kiva palata lapsuuden muistorikkaisiin paikkoihin. Erityisesti aurinkoisiin sellaisiin. Vietimme äitini 80-vuotispäiviä "kesäskissä", Kirjokiven kartanolla. Tihvetjärven rannalla sijaitsevaan kartanoalueeseen liittyy paljon hyviä kesämuistoja lapsuudestani.

  

 Olin käynyt Kirjokivessä viimeksi 1980-luvulla, jolloin se oli vielä kunnostamaton. Kiitos uusien omistajien, Kirjokiven Kartano on nyt hyvässä kunnossa. Kunnioitettavaa, että jotkut ovat pelastaneet tämän ihanuuden jopa purkamisen uhan alta! Kartanorakennus kauniine rantaviiva-alueineen näyttänee nyt sellaiselta kuin se alun perin oli tarkoitettu. 


Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokivessä on nyt huolitellun ja hyvin hoidetun näköistä, muistamaani vuosikymmenien takaiseen olomuotoonsa verrattuna. Rakennus on remontoitu, puutarha raivattu. Kartanon tilat on sisustettu pieteetillä rakennuksen ikää ja tyyliä kunnioittaen.

Ruokasalissa ei ole enää pitkiä pöytiä ja piiiitkiä, kovia teräsjalkaisia puupenkkejä, joiden vingun ääni raastoi korviin niitä siirrettäessä. Nyt tilalla on kartanoon sopivat ruokailuryhmät ja takan edessä miellyttävä istuinryhmä.
  
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Rakennuksen ulkomaalauksen väri on nyttemmin muutettu. Se oli ennen haalean vihreä, nyt kartanorakennus on maalattu aikakauteensa kuuluvalla klassisella fasadivärillä, keltaisella.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

ENNEN.Kuva: H.Ala-Krekola
Kun uusi ja vanha kohtaa 

Uuttakin on toki täytynyt mukaan tuoda, kuten kalusteita. Uudet kalusteet uppoavat tämän iäkkään kaunottaren saleihin ja huoneisiin kivalla twistillä. Uusi kohtaa täällä vanhat tilat ja talon alkuperäisen värimaailman tavoitellun tunnelman mukaisesti. Ylellisyyttä 15 vuotta kestäneessä ja pikkuhiljaa tehdyssä remontissa on haluttu korostaa, mutta se kuuluu kartanomaiseen tunnelmaan.

Kirjastosali 
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Yläkerran sviitit
 
Sviittihuoneisiin on tuotu rohkeasti kaikkiin oma maailmansa,joka on hotellihuoneissa mielestäni aina viehättävä ratkaisu. Nämä ovat niitä seikkoja, joita itse olen toteuttanut ja  toteuttaisin vastakin, jos hotellihuoneiston saisin sisustussuunnittelukohteekseni! Kaikkiin huoneisiin on luotavissa oma henki ja sielukkuus, eri värein oma muotokielin, tekstiilein ja asianmukaisin somistuksin. Silti yhtenäisyyden pitää säilyä linjassa. Se on täällä tapahtunut. Mukana on myös taidetta. Oikeaa taidetta. 
  

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Kirjokiven Kartanoa ei ole varsinaisesti restauroitu, mutta alkuperäisyyksiä, kuten originaaleja väriratkaisuja on kaivettu esiin ja sävyjä on kunnioitettu.
 
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Ruokasalin paneeliin on jätetty menneiden aikojen maalikerrokset näkyviin. Maalikerroksia on ollut vuosikymmenten aikana useampia.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Takan aiemmat maalisävykerrokset.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Pieteetillä ja tyylillä 

Täällä on näkyvissä että kunnostukseen on panostettu onnistuneesti ilman pröystäilyä tai mielestäni överejä ylilyöntejä. Naistenhuoneen oven avatessa näkymä kristallikruunuineen saa huokaisemaan. Silloin kun naistenhuoneeseen mennessä pääsee suusta "WAU!", huomaa että täällä on mietitty remontoidessa loppuun saakka. Yllättävää kyllä WC:t on nimittäin liian usein se heikoin lenkki,jossa on oikaistu julkisissa kohteissa. WAU-efektiä tekee naistenhuoneessakin olevat ikäiselleen sopivan tyyliset "vesiklosetti"-narut, kristallikruunut ja kankaiset rullatut käsipyyhkeet. Rottinkiset korit! Ne ovat niitä pieniä, mutta suuria yksityiskohtia, joilla ylellistä tunnelmaa tehdään. 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman



Kartanorakennuksessa sanottiin kummittelevan.

Kummitus oli nimeltään Rudolf. Liikemies ja vuorineuvos Rudolf Elving, joka tunnetaan Kymen alueella aikoinaan Voikkaan paperitehtaan perustajana. Edelläkävijäksikin kutsuttu herra, joka oli aikoinaan tämän kartanon rakennuttanut. Kummituksen sanottiin majailevan yläkerrassa, jonne leiriläisillä ei ollut juurikaan asiaa.  

Kartanoalueen muut rakennukset

Alueelle kuuluu useita rakennuksia, kuten aittarakennukset.
 Aikoinaan aittoja oli vain yksi. Nyt kahteen aittaan on rakennettu korkeatasoisia hotellihuoneita. Kolmas on jo tekeillä.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
ENNEN. Aitta. Aitan kuvat: H.Ala-Krekola.
Aitta ENNEN.
 Metsän keskellä torni ja kappeli
 
Rapistuvalle tornille tehtiin retkiä. Valvontaa varten rakennetussa torni oli rakennettu 1905-1007, ja toimi vielä toisen maailman sodan aikana ilmavalvontapaikkana. Pelottavan tarinansa ja huonon kuntonsa vuoksi tämä silloin rapistumassa oleva torni oli todellinen jännittävyyden ilmestys keskellä metsää. Sen juurelta alkoi perinteinen lipunryöstö -peli, joka sai sydämen tykytykset sykkimään vuodesta toiseen. Tuo leikki oli silti yksi parhaita leirin kohokohtia, tietenkin diskoiltojen lisäksi. Nyt torni on kunnostettu ja ylös pääsee jopa kiipeämään. 
Elvingin torni nyt kunnostettuna. kuva H.Ala-Krekola 
Alueella sijaitseva kappeli. kuva: H.Ala-Krekola.

Alueella on myös kappeli, joka oli rakennettu 1900-luvun alussa samoin kuin Rudolf Elvingin torni. Kappelin tarina onkin oma mielenkiintoisuutensa!  
Kiitos talon emännälle Mutterille nykyisistä Kirjokiven kuulumisista. Tilat hehkuvat nyt huolenpitoa hyvin hoidettuine puutarhoineen ja ranta-alueineen. Etupihan pensasryteikön edestä on löytynyt alkuperäisistä piirustuksista löytynyt terassin pohja, joka on toteutettu ja toimii nyt pääsisäänkäyntinä.  
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kaikki hyvin siis nyt, Herra Rudolf.
 
Nyt kun tämä kummituksiakin nähnyt kartanokaunotar on saanut pieteetillä tiloja pitävät omistajat, ei Rudolf-herrankaan tarvitse enää pelotella ketään.

 
Suomestahan ei kannata kesällä lähteä mihinkään. Näitä upeita paikkoja Suomessa riittää. Kirjokivi ja sen läheinen alue Repoveden kansallispuisto metsineen ja kauniine vesistöreitteineen. Nyt on hyvä syy ottaa kunnolla aikaa, jos/kun käyt ensi kesänä vaikka Kouvolassa Asuntomessuilla.
Luonnon kauneutta riittää.

Lähdepäs kesällä Kouvolaan ;). 

PS. Käynti sai muistelemaan muutakin, niitä leiriaikoja, joista voit lukea täältä

torstai 17. tammikuuta 2019

Kaupunkikuva


Kaupunki ja kuva,
kaupunkikuva


Kunnat ja kaupungit luovat kokoajan yhtä lailla kaupunkikuvaa, mahdollisesti vahvaa brändiä itsestään kuin mikä tahansa yritys. Ratkaiseeko kaupunkikuvaa kaupungin koko, sijainti,rakentamiskultuuri vai historia? Identiteetti se on kunnilla ja kaupungeillakin, ja se koostuu mm. kaikesta edellä mainitusta.

Moni kunta tai kaupunki taistelee jopa olemassa olostaan, toiset enemmän toiset vähemmän. Hallinnot vaihtuvat, samoin mielipiteet. Joskus hallinnoissa istuu identiteettiä ymmärtäviä enemmän joskus ei ollenkaan, koska budjetit ratkaisevat. Hyviä puolia pitäisi tuoda esiin ja korostaa, huonoja ei saa välttämättä feikattua piiloon mutta niitä voitaisiin kehittää.

Se onko kaupunki tai kunta iso vai pieni, ei ole välttämättä ratkaisevaa. Suuri ei ole välttämättä kaunis. Luonnon kauneudenkin ja historian arvokkaat jäljet voidaan näköjään pilata. Edelleen. 


K niinkuin Kouvola
 K niinkuin Kirkkonummi

Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni Kouvolassa, joten siellä tulee vieläkin usein välillä käytyä. Katselen tätä lapsuuteni kaupunkia varmasti nykyään eri silmällä.


Kouvola on tituleerattu mm.Suomen turhimmaksi kaupungiksi, mutta se on jo hyvin vanhanaikainen sanonta. Täysin OUT. Sanat ja sanonnat vanhenevat auttamattomasti. Sen lauseen turhuuden on ymmärtänyt erityisesti katsomalla kauempaa, kun on tullut perspektiiviä vähän enemmän. 

Kouvola.vaakuna.2009.svg
Kouvolan nykyinen v.2009 käyttöön otettu vaakuna. 
Nyt Kouvola sai siis vettä vaakunaansakin :).







Kouvolan arkkitehtuuri on joskus ollut kaunista, mutta valitettavati surullisen kuuluisa 1970-luku ja sen aikainen rakennusarkkitehtuuri sai aikaan valtavia pilaamisia Kouvolassa. Siitä syystä siellä ei näe paljon historiallista arkkitehtuuria.

 Onneksi modernin arkkitehtuurin helmiä silti löytyy.
Kouvolassa on Suomen KAUNEIN uimahalli, Urheilupuiston uimahalli.


Kouvolassa on myös upea kaupungintalo.

Juha Leiviskän(yhdessä Bertel Saarnion kanssa) 1968 suunnittelema Kouvolan kaupungintalo.

 Toivottavasti ne huhut eivät pidä paikkaansa, että keskustan sydämessä oleva v.1928 rakennettu Kankaan koulu purettaisiin? Se edustaa sentään sitä sielukasta ja kaunista, vanhempaa rakennusarkkitehtuuria.

70-luvun aallon myötä Kouvolaan on rakennettu paljon uutta, joita museovirasto kutsuu modernismin helmiksi, kuten tuo Kouvolan kaupungintalo. Museovirasto listaa valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä Kouvolan listassa 19 kpl, Kirkkonummella vain 3 kpl. 

Eli kyllä Kouvolassa nähtävää on.

Itänaapurin olemassaolo on aina ollut vahvasti läsnä Kouvolassa, viehän junarata Kouvolan kautta itäisen rajan yli. Nykyään ostovoima tuleekin vahvasti idän puolelta. Hyvä niin, sillä nyt "suur"Kouvolan kasvattaessa nykyisiä uusia juuriaan tämä kaunis kaupunki vaan vireytyy taas toivottavasti entiseen loistoonsa.Kompaktit valimatkat tekevät alueella liikkumisen kaikesta huolimatta käteväksi. Uusi kauppakeskus Veturi on muka kaukana keskustasta, 3 km:n päässä Kouvolan keskustasta.

Niin, kaikki on suhteellista.

Kouvolassa on paljon hyvää, jota ei ehkä siellä asuessa näe. Itse olen asunut melko pitkään jo Kirkkonummellakin, joka on monelta kohtaa täysi päinvastaisuus. Luonnon kaunis paikka, eittämättä. Yksi Suomen kauneimpia. 


Kirkkonummi on pinta-alaltaan laaja ja luonnoltaan valtavan kaunis kunta. Yksi suomenlahden kauneimpia kuntia luontonsa osalta. Meri ja kaikki.



Nyt tulee moottoritiekin kohta Kirkkonummelle asti. 

Kaipaan silti täällä yhä 16 vuoden jälkeen KOMPAKTIN kokoisen kaupungin lyhyitä välimatkoja. Kevyen liikenteen väylät on tuollaisessa pikku kaupungissa rakennettu aikanaan LOISTAVAKSI VALAISTUKSI verkostoksi. 

Koko Kouvolan kaupungin ympäri pääsee helposti kulkemaan valaistua kevyen liikenteen väyliä käyttäen, jonka kohtuullisen lyhyet välimatkat tekevät toki mahdolliseksi. Ja on siellä edes jonkunlaista kokonaisvaltaista näkemystä käytetty kaupungin rakennussuunnitteluun. 
Näkisipä sellaista täällä Kirkkonummella. 
Täällä on osittaisia katkeavia pätkiä, ei verkostoa. Saati valaistusta.Rohkenen tämän mainita, koska mm. kotitiellämme ei ole katuvaloja, edelleenkään. Suomen talvihan on valoisa, eihän täällä valaistusta iltaisin tarvitse. Yhtenäistä ajattelua? Kokonaisvaltaista suunnittelua? Ei.
***

Kirkkonummen keskustassa on koko Suomen historiaakin ajatellen valtavan arvokas kivikirkko. Mutta että sen läheisyys pilataan systemaattisesti? Tai on pilattu jo: Parkkitalo. Kunnan talo. Parkkitalo. Pimeä pitkä ja kapea kävelytie näiden suurten rakennusten takana.... Hui! 
Missä on historian ja arvon ymmärtävät, kaupunkikuvaa ja keskustan infraa kauniisti kohottavat suunnitelmat ja ratkaisut?

Kirkkonummella alueet ja paikat huokuvat myös kipeää venäjän vallanaikaista historiaa, joka joskus tulee olemaan palanen arvokasta tuleville polville. 

Siitä on jo vähän päästy yli, mutta nykyrakentamisella täällä pilataan parhaillaan valitettavasti tulevaisuuden kaupunki(kunta-)kuvaa jo. Harmi! Voidaanko vielä tällä vuosituhannella tehdä yhtä pahoja virheitä, jotka nyt osataan jossain tunnustaa korvaamattomiksi pahamaineiselta 70-luvulta? Näköjään. 
Tulevaisuuden arvokas menneisyys rakennetaan nyt, ja se pitäisi tehdä alueen identiteettiä kunnioittaen.   


 Kouvolassa on virinnyt onneksi nykyään valtava yhteisyyttä korostava itsetunnon kehitys, onkin jo aika luovuttaa valtikka Suomen turhimman kaupungin tittelistä jo muualle. KEN, Kouvolan Entiset Nuoret, ovat jo sen verran vanhoja että positiivista yhteisyyttä voidaan ja kehdataan korostaa ja kaupunkiakin jo kaiholla kehua.

K niinkuin Kompakti. 
K niinkuin Kaunis. 
K niinkuin Kehitys. 

Kauniisti kehittyvän kaupunkikuvan kannalla :).

Asuntomessut Kouvolassa.
12.7.-11.8.2019 

ps. Ja juuri tässä kuuntelen uutisista, että kenties F1-kisatkin vielä tullaan näkemään Kouvolassa. Jes! Päristystä odottaen. 
  
Alunperin 11.10.2012 julkaistua tekstiä päivitetty 18.1.2019.