lauantai 28. kesäkuuta 2014

Volsin kartano


Piipahdinpas torstaina Volsin kartanolla "KORJAA ja KUNNOSTA" - tapahtumassa.


Suomessa on upeita tiloja ja vanhoja kartanoita, jotka ovat päässeet rapistumaan liian huonoon kuntoon. Niitä on taannoin siirtynyt pankkien omistuksista erilaisten säätiöiden hoidettavaksi. Vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä ja vuodet ovat ajaneet rakennukset surullisen huonoon kuntoon.

Volsissa on nyt tehty mittavia kunnostuksia, ja miljöö saa arvoisensa hyväkuntoisen ulkomuodon taas.


Onneksi tällaisten historiaa ja tarinoita pihisevien upeiden rakennusten ja miljöiden kunnostukseen on ryhdytty. Ja mikä tärkeintä, kunnostukset tehdään vanhaa aidosti kunnioittaen ja pieteetillä. Upea paikka! 

 

Torstainen "kesäsää" ei ihan ollut paras mahdollinen, mutta inhimillinen näytteille asettajille kuitenkin. Ei ollut helle, eikä satanut kaatamalla. Ehkä keli oli sittenkin juuri paras mahdollinen. Väkeäkin oli kuulemma ollut riittävästi, joka oli ilahduttava kuulla.

Volsin kartanon tapahtumassa esittäytyi paikallisia käsityöyrittäjiä, jotka pitivät työnäytöksiä sekä kertoivat kunnostus- ja korjauspalveluistaan.


 
Tällaisille tapahtumille on varmasti tilausta enemmänkin! Toivottavasti nämä tilat ja paikat saadaan puhallettua uudelleen henkiin. 

Nyt vaan musiikkia, kulttuuria, tapahtumiin eloa kehiin....iloa ja ilmettä lisää vaan. Tietenkin tilan tyyliin sopivalla tavalla. Tarjoilujen esillepanon tyylistä lähtien. 

Volsin kartanossa on tehty hienoa kunnostustyötä. 
Päärakennus on restauroitu kauniisti. Käsittämättömän taitavaa käden jälkeä! Soikkelin Sinikka on maalannut nämä boordit käsin.
 
 Mahtava yksityiskohta, joka on jätetty oven karmin yläpuolelle näkyviin: vanhojan kirjeitä...

***
 Lisää seuraavassa postauksessa....