lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kirkonrottaa metsästämässä

 Lapsuus on seikkailu suunnaton. 

Jossain vaiheessa me kaipaammekin lapsuutemme juurille. Toteutimme ihan vitsinä liikkeelle lähteneen suunnitelmamme ja pitkäaikaisen haaveemme palata noihin lapsuuden maisemiin. Kokosimme "talon lapset" ja istuimme iltaa tässä pihapiirissämme.

 Se vahva tunne siitä, että tuo piha on edelleen "Meidän Piha"....ihan uskomaton fiilis. 
Meillä oli tuuria: taloyhtiössä oli meneillään putkiremontti, joten pääsimme kurkkimaan talon kellaritilohin ja pitkiin varastokäytäviin, joissa pienenä leikittiin: saunatilat, pyöräkellarin pyörätelineet, mankelihuone ja askarteluhuone... uskomatonta! 

Tapasimme ensin lapsuutemme koulun pihalla, jonka säilyttämisen kohtaloa on tällä pikku paikkakunnalla paljon puitu vallitsevien homeongelmien takia. Suunnattoman kaunis vuonna 1926 rakennettu kivinen rakennus, Kankaan kansakoulu. Koulumatka, joka ei lapsenkaan askelin tuntunut pitkältä...kuinka lyhyeltä se nyt tuntuikaan. 

Kurkkiminen lapsuuden kotiin ja mummolaan oli ihanaa. Vintin piilokin löytyi edelleen. 
 
Nyt kun olemme muka-aikuisia, rohkenimme kysyä kaikilta pihalla näkyviltä ihmisiltä, missä asunnossa he nyt asuvat. Aluksi tuo uteliaisuus hämmensi talon nykyisiä asukkaita. Tottahan toki: kuohuviiniä nauttivat, keski-iän ylittäät "pihan lapset" uskaltavat kyllä kysellä. Esittelimme itsemme talon entisinä lapsina, ja niin pääsimme käymään omissa lapsuutemme kodeissamme. Mikä ilo! 

Voi sitä pihaleikkien kulta-aikaa.

Nyt osan meistä ollessa jo kauniisti harmaantuneita (ainakin meidän kaikkien ollessa jo vähän sievästi vain pikkuisen rypistyneitä) vietimme kauniin kesäisen päivän tässä tutussa pihapiirissä eväinämme suolakaloja, ketunleipiä ja nallekarkkeja. Iloisia herkkuja lapsuuden vuosien ajoilta.
Nallekarkit maksoivat silloin yhden pennin kappale. Mnulla oli suuri haave, että saisin joskus 100 nallekarkkia. Sitä päivää ei koskaan tullut. Kun viikkorahojen säästäminen sataan nallekarkkiin olisi riittänyt, oli karkkien hinta noussut jo viiteen penniin kappale. Se siitä silloin.  
 Ei silloin metsästetty pokemoneja, ei ollut kännyköitä ja nettejä. Me leikimme tällä suojaisalla pihalla kirkonrottaa, hippaa, piilosta. Kesällä hypimme twisteillä ja hyppynaruilla. Talvella teimme lumilinnoja. Kesällä poimimme kukkia ja riensimme availemaan ulko-ovia taloyhtiön vanhemmalle väelle ajankuluksemme. No,olihan meillä siihen hyvä syy: tädeiltä ja sediltä saattoi joskus saada karkkia palkkioksi tuosta kohteliaisuudesta. Voi ei, jos palkkana olikin suklaisia liköörikarkkeja! Ne eivät silloin maistuneet, eikä maistu vieläkään. Fazerin parhaat olivat sananmukaisesti parhainta palkkaa.




Kyllä. Pyykit kuivatettiin silloin pihalla. Telineet ovat näköjään vieläkin. Pyykkien ulkona kuivattaminen taitaa olla harvinaista nykyperheiden käytännössä.  


Jyrkät ja pahat rappuset pyöräkellariin! Oliko ne kutistuneet?  Niissä oli peräti kolme rappusta.
 *** 
Kaikki taloyhtiön yhteiset tilat olivat täysin samassa kuosissa kuin lähes 43 vuotta sitten. Jopa saunan pesuhuoneen penkit olivat täsmälleen samat edelleen. Voiko askeettisempaa olla.



 
Pelottavan suuren suuri mankeli oli paikoillaan edelleen. Nyt se oli vain remonttivermeiden seassa.
Saunatilojen huoneentaulu on ollut seinässä 40 vuotta. Hyvät ohjeet,jotka olisivat tarpeen muistaa edelleen.


Hassua, kuinka vanhat kirkonrotan lorut ja pelien säännöt palautuivakin mieliimme palatessamme lapsuutemme "rikospaikalle", omaan pihapiiriimme. Juoksukilpailun säännöt ja ne haaveet, joista silloin haaveiltiin: "...sitten kun minusta tulee iso niin minusta tulee Mona-Lisa Pursianen". sanoi yksi. Ei tullut hänestä juoksijaa.
Anssi Kelan "Meistä tuli muurareita"-laulun sanat soivat päässä. Kenestä oli tullut mitäkin.


Kuinka ikälopuilta tuo talon väki silloin tuntuikin. Laskujemme mukaan he, joita silloin pidimme vanhuksina...he ovat olleet lapsuutemme vuosina noin nelikymppisiä. Huh! Miten heillä silloin tuntui olevan kaikilla jo harmaat hiukset?

Mitäs sitä sanotaan...aina pitäisi säilyttää lapsen ilo ja mieli. Totta tosiaan. Sen me nyt teimme. Lapsen ilomme ja uteliaisuutemme oli oikein hyvin tallella. Päivä oli todellinen Hard day´s night. Jatkoimme kellon ympäri yöhön saakka ja vähän ylikin. 
 
Milloin sinä olet viimeksi leikkinyt kirkonrottaa?