maanantai 22. tammikuuta 2018

Juuret sisustuksessa?

Habitare 2018:n teemaan kuuluu juuret ja aitous.

Sisustuksen trendeissä on kuljettu montaa polkua. 
Vihdoinkin ollaan aitoudessa. Ytimen rehelliset juuret saavat olla nyt tärkeässä roolissa osana kotien ja yritystenkin sisustuksia. Mitä vahvemmat juuret, sitä vahvempi puu. Mitä vahvemmat oksat, sen tukevammin puu kantaa myös säännöllisyyden rikkojia ja poikkeuksiakin oksillaan. 

 Juuret saavat nyt näkyä. 

Mutta mitä juuret sisustamisessa tarkoittaa? Nyt mennään pintaa syvemmälle. Edesmenneet polvet ovat tulleet maalta kaupunkeihin. Meillä on juuret kenellä missäkin ja nyt on lupa nostaa ne ylpeydellä esiin.  
  • Keskeneräisyyttä ja sattumanvaraisuutta. 
  • Luovuutta ja eriparisuutta.   
    Nyt kun sisustuksessa on läpikäyty valkoiset ja kiiltävät pinnat ja on tultu harmauksien ja betonisten lookkien kautta tähän päivään, niin on vapauttavaa, että trendiksi on noussut vihdoinkin kaiken rinnalle AITO meininki

    Värikkyys ja rohkeus syntyvät rehellisyydestä. Aitoa ja vahvaa identiteettiä ei muut pysty matkimaan, saati rikkomaan. Luovuus on luonnollisestikin osa tällaista onnistunutta aitoa sisustamista. Omien juurien hyväksyminen osana omaa sisustusideologiaa luo vahvuutta, turvallisuuden tunnetta ja etenkin asukkaalle itselleen tärkeää mielenrauhaa ja viihtyvyyttä. Aitouden arvostaminen tarkoittaa myös tuotteen alkuperän suhteen läpinäkyvää rehellisyyttä, joka on tärkeä eettinen kriteeri ostopäätöksiä tehdessä. Aitous kantaa pisimmälle, on kyse sitten henkilöstä tai yrityksestä tai tuotteesta.
    Uskoisitko että kuvan seinä on tapettia? Kyllä. Rebel Walls.
Trendit. Sinne vai tänne?  
Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle, vaikka sekin saattaa olla rehellinen aito tavoite. Harkittu sisustus on myös ajattomuutta ja pitää sisällään tarkkaan mietittyjä sommitteluja. Sitä tämä nyt peräänkuulutettu epäparisuus ja epäsäännöllisyyskin lopulta meille esitellyissä malleissa tarjoaa. Särmä ja hallittu rikkonaisuus luo nyt täydellisen kokonaisuuden. 

 Ei pidä unohtaa, että joidenkin juuriin ja identiteettiin kuuluu se, että sisustus on huoliteltua. Harkittuun sisustukseen istuu hyvin myös luovemmat ja epäparisemmat persoonallisuuden korostukset, silloin kun se pursuaa aidosta identiteetistä. Silti ei kannata nyt sisustellessa hämmentyä tästä trendinostosta, se on kaikessa luovuudessaan harkittuja lopputuloksia. Se ei edellenkään tarkoita mauttomuutta tai sotkuisuutta!

Historia, syntyperä ja juuret eivät häviä mihinkään. Hyviä piirteitä vaikka alueen juurista kannattaa nostaa esille mahdollisuuksien mukaan yritystilojen sisustusta mietittäessä. Silloin kun kokonaisuuden suunnittelu sen sallii, niin persoonallisuuden ja luovuuden mukana olo on kerrassaan virkistävää. Päälleliimattu väkinäisyys näkyy läpi ja se syö rehellistä viihtyvyyttä. 
 
Identiteetin korostaminen ja arvostaminen on aina ollut osa työskentelyjeni suuntaviivoja. Olen kokenut olevani jopa vähän vastarannan kiiski tämän aitouden ja persoonallisuuden korostajana. Tottakai seikat, jotka ovat pinnalla, ovat kiinnostaneet minuakin. Jo sisustussuunnittelijan ammattitaitoa on pitää mieli, silmät ja ajatus herkeämättä freshinä. Intohimostani identiteettiä kohtaan löydät täältä blogistakin monta kirjoitusta vuosien takaa. 

 Mie niin nautin tästä teemasta nyt. Mie, ikuisesti pikkukaupungin tyttö, vaikkakin paljasjalkainen stadilainen. Yhdistä siitä nyt sitten juuret ;).

ROOTS rules. 
  
ps. Kuvat ovat viime vuoden Tukholman sisustus- ja valaistusmessuilta. Pian on taas tämän vuoden messut edessä ja on mielenkiintoista nähdä näkyykö tänä vuonna 2018 moinen teema myös Tukholmassa.