Tarinaa Kirjokiven Kartanolta

Unelmapaikka
 
Se oli juhlahetki, kun koulussa opettaja luki keväällä listan "kesäskiin" pääsevistä. Vuosien myötä näille kesäleireille oli ruuhkaa jonoksi asti. Itkuiltakaan ei vältytty, jos nimi ei ollut päässeiden listalla. Keväällä saatavan todistuksen numeroiden jännittäminen jäi täysin toiseksi. Meille yksinhuoltaja-äidin tyttärille pääsy oli melkolailla varmaa. Tuo saattoi olla jollekin häpeä, mutta meille se oli ylpeys ja mieluinen itsestäänselvyys.
   
Kesäskille mentiin junalla, silloisella lättähatulla. Tarina kertoo että Rudolf Elfving oli vuorineuvos, joka kertoman mukaan osti maata sen verran, että sai myös juuri oikealla kohdalla pysähtyvän juna-aseman omia bisneksiään ajatellen tämän alueen yhteyteen. Tai no, asemarakennus oli rakennettu hivenen väärään kohtaan, mutta Rudolf määräsi veturinkuljettajaa peruuttamaan ja ajamaan eteenpäin useitakin kertoja vaikka edestakaisin, kunnes oikea vaunu oli juuri oikealla kohdalla. 
 
Kirjokiven Kartanon osoite on saanut tietenkin rakennuttajansa mukaan: Rudolf Elvingin tie 109. Vuohijärvi. Nykyään alue kuuluu Kouvolaan.

Käydessäni tammikuussa Kirjokivessä, kartanon emäntä "Mutteri" kertoi yksityiskohtia, miltä alueella on näyttänyt silloin, kun uudet omistajat ovat tämän kartanovanhuksen hoiviinsa lunastaneet. Silloin pihalla oli vielä kaupungin omistuksen ajoilta puurakenteiset huussit ja käsienpesupaikka. Jonotus käsienpesuun ennen ruokailua oli pakollinen rituaali.

ENNEN. Käsienpesupaikka. Huh, kuinka tämän käsienpesupaikan saippuan tuoksu muistuikin vahvasti mieleen! Kuva: Nina Munne.

  Loppukesän leireillä saattoi olla ohjelmassa myös mustikan poimintaa. Jokaisen leiriläisen piti poimia jogurttimukillinen mustikoita. Minä en muuten koskaan saanut mustikkakippoani täyteen, vaan nehän tuli syötyä saman tien. Miten sellaisen jogurttipurkin pohja saattoikaan peittyä niin hitaasti? Isosiskoni oli tunnollisempi poimija, joten hän auttoi tietysti pikkusiskoaan. Lasten poimimista mustikoista keittiön tädit valmistivat iltapalaksi mustikkapiirakkaa. 

Ystävyyksiä, kaveruuksia ja ihastumisiakin syntyi tiuhaan. Huussin seinillä sinkoilivat opettavaiset kuvat, rivoudet, kauniit rakkausrunot ja nimet Amorin nuolineen sulassa sekasotkussa. Jokusen runon muistan vieläkin, mutta ne eivät kyllä ole julkaisukelpoisia!

Diskoilloissa soi Juice ja Marilynin jumpperit. Musiikin soidessa vaihtui pikkulappusia. Ne olivat silloisia tekstareita, eli ihastumisille sujautettavia kirjeenpoikasia, joihin rohkeimmat olivat uskaltaneet raapustaneet tykkäysilmoituksensa. Silloin muuten osattiin jo tehdä hymiöitä;).  
 

Kesäsiirtolassa nukuttiin teräsrunkoisissa kerrossängyissä. Alapedillä punkkaansa pitäneet saivat mahdollisuuden raaputella ylemmän sängyn pohjaan puumerkkinsä tai lempirunonsa. Suuret salit oli jaettu tyttöjen ja poikien puoliin. Näkymä oli silloin melkolailla rujompaa kerrossänkyineen kuin nyt.

Aika tyypillistä "kesäski"-tunnelmaa: villiä mutta hauskaa. Taustalla näkyy suuren salin meininki ja teräksiset kerrossängyt, kaakeliuuni ja seinien valkoiset värit. kuva: M.Kytönen.

Kirjokiven kartanon alue ja tilat ovat jääneet polkuineen ja tuoksuineen mieleen. Edelleenkin, tai juurikin siitä syystä, kun ikää tulee, aika kultaa muistot. Ne aurinkoisimmat nousevat varsinkin pintaan. Edes sadekelejä ei nyt kukaan lapsuudestaan muista. Kirjokivessä ei sadekaan koskaan haitannut, eihän? Ei.Silloin pelattiin coronaa.

Ei ole enää lättähattuja olemassa, mutta paikka on olemassa.
Joko luit tarinaa Kirjokiven Kartanosta juhlapaikkana? Täältä pääset sisustuksellisiin sisätilan tunnelmiin.

Tämän päivän Kirjokiven Kartanoon voit tutustua täältä.